Alussa oli vain Golf

Ostin vuonna 1979 valmistetun VW Golf 1.6 GL dieselin 26.4.2012. Näitä ei enää kovin runsaasti ole liikenteessä, joten päätin pelastaa tämän yksilön Joensuun tienoille.

Ilmoituksen poimin hieman sattumalta nettiauton kautta. Aluksi ilmoitus ei herättänyt juurikaan huomiota, mutta hiljalleen auto alkoi kiinnostaa juuri näitten erikoisuuksiensa takia. Toisekseen, on kulutnut aika tarkkaan 22 vuotta siitä, kun luovuin vastaavan mallisesta kovakattoisesta. Alun perin sitruunankeltainen GLD palveli minua monta monituista kilometriä. Sen ainoa ongelma oli ruostumisherkkyys: auto oli jo kymmenen vuoden jälkeen siinä kunnossa, että vaati monen viikonlopun mittaiset ruostevauriokorjaukset. Tämä yksilö onneksi vaikuttaa 33 vuoden iässäänkin huomattavasti ehjemmältä.

Blogin nimessä esiintyy sana "swallowtail", mikä viittaa auton takavalojen alla olevaan pellin pokkaukseen, joka normaalisti on suora, mutta eräissä malleissa muodostaa kuvauksen mukaisen kaarroksen.
Swallowtail -historiaa.

Oudoksi tämän ominaisuuden tekee vain se, että kyseistä muotoilullista ominaisuutta esiintyy vain vuosimalleissa 1976-77 ja tämä on selkeästi tuoreempi. Mitään viitteitä siitä, että takapelti olisi vaihdettu, ei kuitenkaan löydy. Kerrassaan outoa. Muita erikoisuuksia tässä autossa on GL -varustetason lisäksi neliovisuus, alkuperäinen manuaalinen kattoluukku ja takalasin pyyhin.

Auton fyysinen sijainti oli Porissa, mutta sehän ei ole ongelma, jos on tosissaan autoa ostamassa. VR kuljettaa myös itä-länsisuunnassa, tosin joutuu kiertämään Helsingin kautta. Vr ei yllätä: junanvaihto Tampereelta Poriin lähti minuutilleen, mutta jo Nokian takana oltiin 45 minuuttia myöhässä.

Tulomatka sujui yllättävän hyvin -tosin en muistanut kuinka äänekäs tällainen auto on. Kyllähän tässä ihan laadukas radiokin tuli mukaan, mutta sen huudattaminen kilvan koneen ja tekniikan äänien kanssa vain lisäsi kärsimystä.

Golfin 472 tuhatta ajokilometriä näkyi kyllä monessakin, mutta tekniikka ei ollut nähdyistä kilometreistä moksiskaan. Noin 50 hevosvoimaa riittää hyvin kuljettamaan autoa, joka painaa saman verran kuin kerjäläisen pulkanaru.

Matkalla piti käydä huoltoasemalla tankkaamassa varalta, koska auton mittaristo eli aivan omaa elämäänsä ja polttoainemittariin ei juurikaan voinut luottaa tankissa olevan määrän selvittämisessä. Tämän auton tankkiin mahtuu nippa nappa 40 litraa ja kun nollaa trippimittarin (joka sentään toimii), on helppo päätellä vehkeen noin viiden ja puolen litran keskikulutuksesta milloin on aika suunnata letkulle.

Huoltamolta piti ostaa myös crc:tä, jolla yritin saada hieman eloa laiskoihin tuulilasinpyyhkijöihin -tuloksetta. Tähänkin laitteeseen pitää joko hankkia aftermarket -lasinpyyhkijän moottori tai sitten yrittää elvyttää jo alun perin tehotonta pyöritintä.

Joku on joskus jaksanut rikitellä alkuperäisistä peltivanteista ns. levennetyt mallit. Tässä autossa on myös nuorisomallin säädettävä alusta, joka oli luonnollisesti ruuvattu verraten als, joten jokaisessa heitosta kuului ilkeä raapimisääni lokasuojan reunoista. 

En oikein jaksa ymmärtää ylileveitä peltivanteita, mutta makuni autojen tuunauksen suhteen onkin jonkun mielestä "so last season". Olen moneen kertaan toistellutkin, että tämä auto on joutunut ns. lievän tuunauksen uhriksi.

Tuunaus on kiehtova asia: sen voi tehdä hyvin, huonosti ja hyvin huonosti. Yksi esimerkki on kaiutinasennusta takapenkin takana: parilla nippusiteellä takapenkin selkänojaan kiinnitetty kipsilevyn palanen, johon kiinnitetty kaksi järeää 6x9 tuumaista kaiutinta. Äänieristeenä muutama pala superlonia.Hattuhyllykin on varsin persoonallinen, kolmesta 22x100 laudasta kyhätty tekele. Hieman ihmetyttää nuo hattuhyllyn alunperin muoviset sivut, jotka on korvattu omatekoisilla, puisilla hyllyillä. Samalla tasoa on laskettu hieman alaspäin -tasolla tarkoitan myös hattuhyllyn pinnan tasoa. 

Takalyhdyt ovat mielestäni jäätävän rumat. Tunnetusti, nuo ovat myös hyvin heikkolaatuisia ja keräävät vettä sekä itseensä, että takakonttiin. Heijastintahan noissa lyhdyissä ei kiinteästi ei ole kuten ei myöskään peruutusvaloa.

Onneksi mukaan tulivat alkuperäiset lyhdyt, jotka todennäköisesti löytävät paikkansa piakkoin. Varastossa on tosin jossakin Cabrioletin takalyhtyjä pari, olisinko joskus hankkinut varaosiksi.

Alkuperäinen kattoluukku on harvinaista luksusta. Yllättäen se pitää myös vettä. Kuten arvata saattaa, viimeisimmän (eikä sitä edellisenkään) maalauksen yhteydessä ei tiivistettä ole maltettu ottaa irti, joten se on aika ilkeän näköinen. Onneksi uusia tiivisteitä saa vielä brittiläisistä ja jenkkikaupoista.

Pestynä ja kaukaa katsottuna Golf näyttää jopa houkuttelevalta. Moni kakku ja sillä tavalla.

Ei nyt aivan lohduton tekele, mutta harrastamista riittää. Uusia autoja saa kaupasta, tällaisia vanhoja romuja saa metsästää pidempäänkin.

Yksi tärkeimmistä, eli ovipahvit ovat onneksi säilyneet reiättömänä ja ikkunan alareunassa olevat muovipaneelit ovat säilyneet ehjänä. Yleensä nuo murtuvat ja katkeilevat, kuten kojetaululle on tässäkin käynyt.

Konehuone on yllättävän siistissä kunnossa, yleensähän nämä paljon ajetut häkägeneraattorit ovat yltä päältä öljyn peitossa.

Vesipumppu ujeltaa korvia raastavasti ja alipainepumppu (ei sekään ihan yleinen varuste tämän ikäisissä) naksahtelee hassusti. Kehittää kuitenkin alipaineen. 

Rintapeltiin on liimattu säälittäviä kappaleita äänieristettä. Niitä saisi liimata varmaan kymmenen sentin kerroksen ja auto olisi yhtä äänekäs kuin ennenkin.

Autokauppaa hieroskellessani silmäni sattuivat eräänä päivänä kirjahyllyssäni olevaan 1:43 pienoismalliin. 

Alitajuisesti olin siis hankkimassa täsmälleen samanlaista viisovista kuin minkä olin kirpputorilöytönä omistanut jo parinkymmenen vuoden ajan.

Myös tässä on harvinainen kombinaatio: swallowtail ja niiden yhteydessä peruutusvalolliset lyhdyt.